Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

 

30123456
78910111213
14151617181920
21222324252627
28293031123

RSS

 30.11.2014 11:28 | Silas

Tunnetusti hirvittävän lauluäänen omaava Joona oli näköjään siivoilemassa tallilla, kun astuin vanhasta Skodasta ulos. Maksanruskea dobermanni juoksi iloisesti ohitseni tarhoille, jossa Aleksi taisteli tilastoruuna Rommin kanssa ja haistatteli sille pitkät, kun ruuna pääsi riimusta irti ja juoksi tarhan toiseen päätyyn. Juuri, kun olin tarjoamassa apuani, Aleksi iski minuun terävän katseen, jonka seurauksena rykäisin naurunpyrskähdyksen alas ja kipitin pikaisesti talliin. Newt seurasi minua kuuliaisesti Ainan karsinalle, josta se lähtikin sitten omille teilleen. Moikkasin Joonaa, joka lauloi joululaulujen mukana, jotka kaikuivat tyhjässä tallissa iloisesti. Hain varustehuoneesta Ainan suitset ja fleeceloimen karsinan eteen, napaten vaaleanpunaisen riimun lähtiessäni kohti tarhoja. Matkalla minua vastaan tuli korskahteleva ruuna, ja luminen Aleksi, joka uhkaili kiroten nauraessani kaksikolle.  

Aina tervehti minua iloisen pörähdyksen kera, kun astuin tarhaan. Appaloosatamman toppis oli vinosti selässä ja tarhan yksi kulmista oli litistetty. "Taasko oot pyörinyt täällä?" naurahdin tammalle pujauttaessani riimun tämän päähän. Heti alkuun sai riimunnarua nykiä reippaammin, sillä Aina oli matkalla pressun peittämille heinille oven vieressä, kun minä taas olin matkalla toiseen suuntaan. Sain tamman kuitenkin karsinaansa ja heti alkajaisiksi vaihdoin toppaloimen fleeceen sujahduksessa ja harjasin tamman jalat ja pään. Putsattuani heiluvat kaviot kehuin tammaa ojentamalla sille omenasiivun takkini taskusta ja sujautin sille suojat takasiin 

" vihaan pinteleiden sitomista," huokaisin Joonalle, joka oli saapunut karsinan ovelle. "Sama," hän mutisi ja kumartui toisen etujalan puoleen kietomaan vaaleanpunaista pinteliä tamman punertavaan jalkaan. Kun Aina oli hoidettu kuntoon ja suitset oli päässä, sujautin kypärän päähäni ja odotin Joonan astuvan ensin tallista ulos Rooma käsissään. 

Joona ponnisti maasta tamman selkään sekunnin sadasosassa, kun minä taas talutin kuolainta pureskelevan Ainan penkin viereen, josta loikkasin loimen päälle. Keräsin heti ohjat käsiini tuntiessani energian, joka suoraan sanoen hohkasi tammasta. Joona lähti Rooman kanssa edellemme ja minä yritin parhaani mukaan taas olla nauramatta Aleksille, jonka huudon kuuli vielä pitkään poistuessamme tallin pihalta.  

"Ah, ihanaa. Kohta on joulu!" innoitsin nostaessani tammalla ravin päästessämme hiljaiselle tielle. "Please, ei ole edes joulukuu," Joonan nauroi ravatessaan vierellämme. Aina painoi ilkeästi kuolaimelle, jonka korjasin näpäyttämällä raipalla etulavoille. Tamma hätkähti ja korjasi asentoaan, jatkaen letkeää ravia. Annoimme Rooman kulkea hieman edellämme, jottei Aina lähtisi täysin käsistä.  

Hiljaisuus lankesi ympärillemme, tehden aamupäivästä rennon ja rauhallisen. Ainoat kuultavat äänet olivat kahden tamman raviaskeleet ja iloiset hörähdykset. Kuulin Joonan kuiskuttelevan ratsulleen kehuja silloin tällöin, ja jopa minä ihmettelin sitä, että Aina kulki vielä täysin apujeni alla. Muttei pitkään.  

Tien toiselta laidalta ohitsemme sujahti jänis, joka säikäytti kaksikon täysin. Rooma loikahti melkein ojaan, ja Joonan täytyi laskeutua selästä rauhoittaakseen tammaan, toisin kuin minä. Jos tästä vauhdista pudottautuisi, voisi käydä huonosti! Aina veti kiihkeää puolilaukkaa päätään korkealla kantaen, ja jouduin nojaamaan voimalla taaksepäin saadakseni tamman rauhoittumaan. Kun se taas käveli, vaikkakin hieman vauhkosti äännähdellen, sain ponin käännettyä kohti Roomaa ja Joonaa. Aina vältteli kaikkia apujani ja heitteli päätään korkealle, ja minulta meinasi mennä hermot, kunnes käännyimme takaisin menosuuntaan ja nostimme uuden ravin. Tammat unohtivat välikohtauksen melkein heti, ja Ainakin painoi taas kuolaimelle tavanomaisesti. 

Kun pääsimme tutulle laukkapätkälle, Aina ampaisi liikkeelle pienestä avusta. Tamma kuitenkin laukkasi kevyesti ja rennoin askelin, aivan kuten jokin kokenut kouluhevonen. Se painoi askel askeleelta vähemmän kuolaimelle koko pätkän ajan ja kuulin Joonan ihmettelevän asiaa täysin, sillä myös Rooma kulki hieman reippain askelin eteen. Vaikka luulin allani kulkevan tamman jo vaihtuneen toiseen, se painoi kiinni kuolaimeen yrittäessäni pudottaa laukan pois. Aina pukitti muutamaan otteeseen pidättäessäni tiukemmin ja sain ainakin työstää tasapainoani ilman satulaa keikkuessani selässä. "Nyt riittää," karjahdin ja melkein heti sen jälkeen Aina pudotti suoraan pysähdykseen. "Se niin tekee tuota tahallisesti," Joona nauroi ravatessaan vierellemme. "Se voi olla," murahdin ja käännyimme kävelemään kohti kotia.  

Joona jäi vielä kentälle ratsastelemaan Roomaa, kun minä palautin Ainan suoraan karsinaansa. Purin pintelit ja suojat pois, vaihdoin fleecen toppikseen ja rapsuttelin tammaa reilut viisi minuuttia, kunnes Aleksi tarjoutui viemään tamman ulos, jos kaataisin hänelle kahvia.  

Aleksin palatessa varustehuoneeseen kerroin hänelle uutiset Nienkestä, joka saapuisi hoitamaan hänen silmäteräänsä. Aleksi vain naureskeli ja jätti nuorelle onnentoivotuksensa Rommin harjalaatikon kanteen post-it-lapun muodossa. 


 - Silas | Kommentoi



 Marraskuinen maastoreissu
28.11.2014 20:19 | Silas

Tiesin Aleksin olevan tallissa, sillä tunnetusti Rommi piti hillitöntä mekkalaa, joka kuului päärakennukseen asti. Kuulin kuinka mies huusi ruunalle ja pian näinkin kirjavan hevosen säntäävän pihalle loimi puoliksi selässä. "Rommi! Tänne ja äkkiä," Aleksi raivostui ja vihelsi tallin ovella kimeästi. Vierelläni kulkeva dobberi Newt istuutui maahan ja kuunteli riehuntaa päätään käännellen. "Roommiii," huutelin ja ruuna huomatessaan minut pysähtyi äkkinäisesti. Se painoi korvat kiinni niskaansa ja katseli minua hetken aikaa, kun kävelin sitä kohti. "Rommi," ärähdin, kun ruuna hyppelehti pihalla minun seisoessa sen edessä. Newt murisi ärsyyntyneenä vierellä, ja Aleksi komensi sen vierelleen kadoten tallin syvyyksiin. Näin ovelta, kuinka appaloosat Rooma ja Aina katselivat riehuntaa. Pian Rommi kuitenkin luovutti, sillä se tiesi minun jaksavan pidempään. Tartuin sitä lilasta riimusta ja raahasin karsinaansa. "Kiitos," Aleksi hymyili ja kiinnitti ruunan käytävälle. "Jäätkö kentälle vai tuutko mun kanssa maastoon?" hän kysyi hakiessani pienestä varustehuoneesta Terhille varusteita. "Voisin vaikka lähteä mukaan, jos ei haittaa, että Joona tulee myös?" tokaisin. Aleksia ei haitannut, ja pian sainkin viestin kolmannelta osapuolelta, että hän olisi pian pihassa. 

 

Harjatessani Terhin talvikarvaa pölystä, tamman maistellessa takkini helmoja. Sujautin suojat tamman jalkoihin melkein huomaamattomasti, vaikkei se Terhiä olisikaan haitannut. Kun tamman karva oli puhdistettu, letitin tuuhean liinaharjan ranskanletille ja kiersin tamman otsatukan nutturalle. "Kauan sillä nyt vielä kestää?" Aleksi myhäili taistellessaan Rommille satulaa selkään. "No niinpä. Onneks ei ole kiire," naurahdin ja rapsuttelin Terhin leukaa leppoisan tamman nuokkuessa. Kun Joona säikäytti meidät rikkoessaan talvisen hiljaisuuden astumalla varustehuoneen kautta sisään, autoin poikia vaihtamaan Rommin ja Eiren paikat, ennen kuin rupesin itse taistelemaan Terhille suitsia.  

 

Kun olimme kaikki kolme valmiita, Joona Eiren, Aleksi Rommin ja minä Terhin kanssa valmiita, nousimme etuovelta selkään ja lähdimme heti matkaan. Belggaritamman lämpö paahtoi jalkojani mukavasti punaisen fleeceloimen läpi kävellessämme lumisella tiellä matkalla kohti naapuritallin peltoja, jotka olin vuokrannut käyttöömme talvisin. Rommi aiheutti Aleksille pieniä ongelmia loikkiessaan sivulta sivulle kävellessämme, sillä Rommi ei ollut uudesta ratsastajasta aivan varma. Eire käveli edessäni riemuisasti höristen, eikä meillä ollut hiljaista hetkeä. Pojat juttelivat jatko-opinnoista samalla, kun Aleksi ohjasi meidät vuokrapellolle, jonka lumikerros kimmelsi virheettömänä. Talviviima pyyhkäisi huolimattomasti ylitsemme ja tunsin Terhin innostuvan tamman nähdessään pellon. Varoitin poikia tästä ja ennen kunnon laukkoja halusimme kuitenkin verrytellä hevosia.  

 

Terhi ravasi jalkojaan nostellen reippaasti pellon keskellä pöllyttäen lunta takanamme kulkevan Eiren päälle. Aleksi taisteli voltilla loikkivan Rommin kanssa lujaan ääneen kiroten, kun minä ja Joona naureskelimme hänelle. "Nyt hiljaa siellä tai  tulen ja hyökkään," Aleksi ärähti. "Millä muka?" Joona nauroi hänen peräänsä ja älähtäen yritti saada kirjavaa tammaa allaan ravaamaan nopeammin kun Rommi lähti loikkimaan kohti heitä. Minä nauroin poikien riehumiselle pellon reunalla suurta tammaa allani taivutellen. "Eiköhän puol tuntia ole tarpeeks verkattu?" Joona huusi yhtäkkiä ja katsahdin itsekin Terhin kaulaa. Tamma oli lämmennyt paljon ja Aleksikin oli samaa mieltä. Asetuimme riviin pellon toiseen päähän ja Aleksi aloitti lähtölaskennan. Vaikken olisi uskonut, heti pienimmästä laukka-avusta Terhi otti ja lähti. Tamma laukkasi pitkää askelta pellon toiseen reunaan hujahduksessa, jättäen jälkeensä vain tampatun lumen. Ennenäkemätön tapahtui, kun Terhi nosti peräänsä reilusti ilmaan yhtäkkisesti, jolloin minä lensin kaulalle nojaamaan. Nauru kajahti ilmoille iskeytyessäni lumiseen maahan ja kuulin Terhin stoppaavan itsensä viereeni. Noustessani lumesta kaivoin pumpulilunta takkini sisältä ja pyysin Joonaa apuun - itse en tamman selkään enää pääsisi.  

 

Laukkasimme pellon vielä kahdesti poikki, kunnes päätimme suunnata tallille loppuverryttelyiksi. Ravasimme muutaman pätkän matkasta ja tallille ilmestynyt Susanne, Joonan pikkusisko, auttoi meidät kentälle ja jäi ihastelemaan kolmen hevosen temppuilua. Terhikin rupesi intoilemaan turhankin paljon ja päätin lopettaa, ennen kuin sattuisin löytämään itseni maasta toiseen otteeseen.  

"Silas! Onko Ainalla ja Roomalla vapaapäivä?" kuulin Aleksin kummastelevan. "Ei ole, en vaan ehtinyt miettiä niille tekemistä. Voishan niitä vaikka irtojuoksuttaa hetken aikaa," ehdotin ja kuulin Joonan lupautuvan siivoamaan karsinat. Hän jopa pakotti sisarensa apuun.  

 

Päästimme Rommin, Eiren ja Terhin tarhoihinsa sillä välin, kun Susa toi viimeisetkin ponit kentälle. Kuulin Joonan laulavan joululauluja kovaäänisesti radion mukana tallissa ja vannoin Aleksille, etten ottaisi askeltakaan sitä kohti, jos Joona ei lopettaisi. "Kuulin tuon!"  

Rooma katseli meitä iloisesti, kun pujahdimme Aleksin kanssa kentän keskelle. Aina ymmärsi idean heti, ja napsauttaessani raippaa kenkäni kantapohjaan tamma lähti pukittaen laukkaan. "Soo jaa, rauhassa," Aleksi huuteli appaloosalle, joka kiersi kenttää riemukkaasti. Rooma vaan ravasi siivosti, kuten moni muukin entinen tai nykyinen ratsastuskoululainen tekisi. Ainakin hidasti laukasta raviin, mutta viiletti silti tukka putkella ympäri ämpäri.  

 

Kymmenen minuuttia juoksutusta sai riittää, ja lupasin tammoille huomiseksi reippaan maastolenkin, etteivät jäisi paitsi kaikesta hauskasta. Siivosimme neljän voimin koko tallin ns. joulukuntoon ja kun olimme tyytyväisiä tulokseen, jätimme hevosille päiväruoat karsinoihin ja vietyämme kaikki sisälle karkasimme asuntooni koirien kera katselemaan televisiota, odotellen iltatallin tekoa.  


 - Silas | Kommentoi


©2018 Fifth time's a charm - suntuubi.com